8 marras Puhelinmyyntikielto – näin helposti asetat eston puhelinmyyjille!

Onko yli-innokas lehtimyyjä tai operaattori kohdellut sinua epäasiallisesti? Tee ilmoitus kuluttajaviranomaiselle suoraan tästä, ja ota puhelinmyyntikielto käyttöön ohjeillamme.

”No Petteri tässä, moikka!” sanoo ylipirteä ääni toisessa päässä. Sekunnin murto-osan hymyilet kunnes tajuat mistä on kyse. Ja sitten toisessa päässä alkaa armoton puheripuli. Ääni ei pysähdy kyselemään soittiko pahaan aikaan, koska silloinhan puhelu loppuisi seinään.

Alkaako otsaan kasvaa tatti? Et ole ainoa.

Paitsi että puhelinmyynti koetaan häiritseväksi, se voi altistaa huijauksille. Yle on uutisoinut aiemminkin, että melkein kolme neljästä suomalaisesta ei haluaisi vastaanottaa puhelinmyyntipuheluita. Useassa tapauksessa puhelinmyynnillä on saatu kuluttajia tilaamaan ilmaisia tuotenäytteitä, mutta yhtäkkiä aletaankin periä maksuja jatkotilauksista.

Erityisen ärsyttävää puhelinmyynnistä tekee se kun puhelu tulee esimerkiksi kesken työpalaverin, tai kun puhelun vastaanottaja on oma alaikäinen lapsi – kyllä vaan, tätäkin sattuu.

Jokainen tietää, että suorapostituksen saa loppumaan laittamalla ulko-oveen simppelin ”Ei mainoksia” -lapun, mutta harva tietää miten puhelinmyynti estetään. Onneksi siihenkin löytyy pätevät työkalut. Hyödynnä puhelinmyyntikielto heti! 👊

Puhelinmyyntikielto – miten otan sen käyttöön?

👊 Soita ASML:n Puhelin-Robinsoniin: 0600 13404. Pääset markkinointikieltorekisteriin kolmeksi vuodeksi yhdellä puhelulla 39c/min + paikallisverkkomaksun hinnalla. Suomen Asiakkuusmarkkinointiliiton jäsenyritykset, joita on useampi sata, lupaavat kunnioittaa Robinsonin listausta. Jos joku ei kunnioita, niin syyllistyy häirintään.

Lue ASML:n usein kysytyt kysymykset (pdf).

Mitä muita vaihtoehtoja on?

👊 Muuta numerosi salaiseksi. Kun numero on salainen, sitä on vaikea onkia puhelinmyyntiin.

👊 Ota käyttöön Truecaller tai Fonecta Caller. Näillä näet kuka soittaja on ja voit helposti välttää myyntipuhelut. Tästä voit ladata Truecallerin AndroidilleiOS:lle, tai Fonecta Callerin Androidille / iOS:lle.

👊 Keskeytä puhelinmyyjän puheripuli ja kiellä soittelu. Sinä päätät – vaikka joku yritys kaiken jälkeen vielä sattuisi soittelemaan, kun suoraan kiellät soittajaa, on yrityksen noudatettava kieltoa. Jos ei, niin syyllistyy häirintään.

Tiesitkö? Mainoksia saa lähettää tekstarina tai sähköpostina vain jos olet antanut siihen itse ensin luvan. Ilman lupaa markkinoija rikkoo lakia.

Lue lisää aiheesta:

Ammattilaisen vinkit puhelimen suojaamiseen ja huoltoon ‒ Haastattelussa Daniel Wilenius, Fiksit

Jos olet vaihtamassa liittymää, lue tämä muistilista ensin!

Liittymän vaihto ajankohtaista? Lue päivitetyt suositukset kunkin tyyppiselle käyttäjälle!

Yle ja viestintäministeriö uutisoi: Nyt moni maksaa tyhjästä

Suomen viranomaiset ovat päättäneet laillistaa kannabiksen, mutta suomalaisille on edelleen laitonta ostaa rikkakasvua avoimilla markkinoilla. Jos olet suomalainen ja haluat ostaa kannabiksen verkossa, ainoa vaihtoehto on lainvastaisuus Darknet Marketsin kautta, kuten asap market url . – Suomen poliisi työskentelee nyt suomalaisten kanssa, jotka lähettävät kokemuksensa Dark Webistä ostamaan tätä käytäntöä. – Suomen lainvalvontaviranomainen on todennut, että suomalaiset käyttävät bitcoinia maksuna hankkimalla huumeita Internetissä.

Tagit: