
29 touko Pienyrittäjä, ennen liittymän valintaa, pohdi nämä 4 kysymystä ensin
Listasimme Holvin asiakkaille neljä vinkkiä, mitä ottaa huomioon yritysliittymää hankkiessa.
Aivan kuten kuluttajamarkkinoilla, yritysliittymät ovat suurelta osin pakettihinnoiteltuja, joissa jokaiseen liittymään kuuluu suuri määrä puhetta, tekstiviestejä, sekä dataa. Pienyrityksillä on aika ja raha kortilla, jolloin valitun liittymän sisältöä kannattaa pohtia aina ensisijaisesti käyttötarkoituksen mukaan, eikä sokaistua rajattomuudesta, vaikka se helpoimmalta ratkaisulta kuulostaakin, sillä oikeanlaisen liittymän valinta voi helliä yrityslompakkoa reilustikin.
1. Millaiseen tarpeeseen liittymä tulee?
Varsinkin yrityksissä, joiden toiminnasta löytyy eri työnkuvia ja toimintoja, yksittäisten liittymien käytössä voi olla hyvinkin suuria eroja. Esimerkiksi kenttämyyntiä tekevän tarve on hyvin erilainen, kuin toimistolla työskentelevällä, joka ei ole paljoakaan yhteyksissä toimistoympäristön ulkopuolelle työpäivänsä aikana. Toisin sanoen, toimistossa istuvalle henkilölle olisi kummallista hankkia samanlaista liittymäpakettia, kuin kenttämyyjälle.
Puhelimen käyttötottumukset ovat muuttuneet myös yrityspuolella ja kommunikointiin käytetään nykyään perinteisten kanavien kuten puheluiden, SMS-viestien ja sähköpostien lisäksi (ellei jopa niiden sijasta) erilaisia nettisovelluksia. Moi mobiilin lokakuussa 2018 julkistaman tutkimuksen mukaan keskimääräinen puheminuuttien, sekä tekstiviestien yhteismäärä kuukaudessa on yrityskäytössä 273, joka vastaa siis noin 4,5 tunnin puhelua.
2. Paljonko mobiilidataa tarvitaan?
Samaisen tutkimuksen mukaan keskimääräinen datankäyttö yritysliittymässä on n. 4,5Gt/kk. Silti yrityksien liittymissä maksetaan monien kymmenien eurojen hintaa rajattomista datapaketeista. Rajattomat paketit ovat ehdottomasti suositeltavia, mikäli liittymän käyttö tukeutuu runsaasti mobiilidataan, eikä puhelinta yhdistetä syystä tai toisesta Wifiin.
Mitä siis 4,5Gt datamäärä voi pitää sisällään? Yhden gigatavun kulumiseen tarvitaan kuuden tunnin skypepalaveri. Yhden megatavun saa kulumaan kahden minuutin sosiaalisen median selailulla. Yhden sähköpostin vastaanottaminen, lukeminen, sekä siihen vastaaminen vie noin 100Kt (1024Kt=1Mt ja 1024Mt=1Gt), mikä tarkoittaa, että 4,5Gt sähköposteja saa lähettää melkoisen määrän.
3. Paljonko reissataan ulkomailla?
Globaalisuus on nykypäivää myös pienissä yrityksissä ja siksi onkin hyvä ottaa huomioon liittymän toiminta ulkomailla. EU- ja ETA-maiden roaming hinnoittelun muutos on tuonut tervetullutta kevennystä käyttökustannuksiin, mutta se, kuinka suureen datan kulutukseen kannattaa ulkomailla varautua, on yhtä lailla tapauskohtaista. Markkinoilla on tarjolla useita eri kokoluokan paketteja data-roamingille, mutta näissäkin kannattaa ottaa huomioon yleiseen datan käyttöön liittyvät tekijät, aivan kuten kotimaassakin.
4. Liittymien hallinnointi?
Entäs jos ei kykene määrittämään oman yrityksen ja henkilökunnan käyttötarpeita ennen liittymien tilausta? Miten saa tietää palveleeko valittu liittymä käyttäjän tarpeita aktivoinnin jälkeen? Tähän on tietysti jokaisella operaattorilla omat tapansa tarjota palveluja, mutta meillä Moilla kaikki liittymät ja niiden kulutus on kätevästi tarkasteltavissa Mun Moi-applikaation kautta. Mun Moin avulla pystyt seuraamaan firmasi datan, puheluminuuttien ja SMS-viestien määrää niin kokonaisuudessa, kuin liittymäkohtaisestikin. Mikäli huomaat, että käyttömäärissä on tarvetta muutoksille, pystyt tekemään sen itse kätevästi klikkaamalla. Missään kohtaa ei tarvitse käydä paperisotaa tai jonotella asiakaspalveluun. Näin säästät siis myös omaa aikaasi.
Mikäli liittymien hankinta, tai vaihto on yrityksellänne ajankohtaista, kannattaa tutustua Moin rieluun yritysliittymään. Voit laskea yrityksellesi sopivan paketin helposti liittymälaskurillamme.
Lue myös:
Pienyrittäjän viisi tärkeintä appia
EU-roaming yritysliittymässä — käytä nettiä sujuvasti myös työmatkalla