29 syys Onko 5G-verkko vaarallinen?

Liikkuvan laajakaistan käyttö on viime vuosina lisääntynyt, ja samoin matkapuhelinten ja muiden sitä käyttävien sovellusten käyttö. Toimiakseen nämä tarvitsevat matkaviestinverkkoja, joista uusimpana käyttöön on otettu 5G-verkko eli tuttavallisemmin 5Gee. 5Gee toimii jopa 1000 Mbit/s:n nopeudella – huh huh, mikä vauhti!

Matkaviestinverkot vaativat toimiakseen puolestaan matkapuhelintukiasemia ja niihin liittyviä laitteita. Jotta jokainen voisi olla tyytyväinen laitteidensa nopeuksiin, tukiasemat on sijoitettu sinne, missä on käyttäjätkin. Eli kaupunkien keskustoihin ja asuintilojen yhteyteen. Uusi verkko ympärillämme on kuitenkin nostanut esiin myös huolia sen turvallisuudesta, muun muassa säteilyyn liittyen. Mutta onko syytä huoleen, onko 5G-verkko oikeasti vaarallinen?

Onko 5G-verkko vaarallinen?

Nykytutkimusten mukaan mobiililaitteiden ja tukiasemien säteilyllä ei ole havaittu olevan haitalllisia terveysvaikutuksia. Ei aikuisille, ei lapsille, ei koirille eikä kasveille. Eikä koronakaan ole tutkitusti 5Geestä lähtöisin. Säteilyvaarojen osalta kaikki on siis edelleen turvassa.

Sekä Suomessa että muualla maailmaa näitä matkapuhelinpalvelujen terveydellisiä vaikutuksia on testattu ja testataan edelleen jatkuvasti. Tulosten mukaan 5Geen säteilymäärät ovat selvästi alle arvojen, joissa radioaallot voisivat vaikuttaa kudoksiin haitallisesti. Jotta taas tukiasemasta voisi saada terveydellisiä haittoja, pitäisi mitatut säteilyjen tehotiheydet olla noin 100-kertaiset nykyisestä.

Säteilyjen osalta 5G-verkon käyttöönotossa ei muutenkaan ole ollut suuria muutoksia edellisiin verkkoihin, sillä 5G-verkot lähettävät radiotaajuista säteilyä varsin samaan tapaan kuin aiempienkin sukupolvien (2G, 3G ja 4G) verkot.

5G-verkon säteilyä valvotaan

5Geen vaikutusten testailujen lisäksi myös matkapuhelinten ja muiden radiotaajuisten säteilyä käyttävien laitteiden säteilyturvallisuutta valvotaan aktiivisesti. Suomessa Säteilyturvakeskus STUK testaa eri puhelinmalleja ja laitteita pistokokeiden avulla.

Laitteiden testaamisen mittarina käytetään SAR-arvoa (specific absorption rate), joka kertoo ihmiskudokseen paikallisesti imeytyvää tehoa. Myös matkapuhelinten ja tukiasemien sähkömagneettisia kenttiä valvotaan. Kaikilla ohjearvoilla pyritään varmistamaan, että säteilymäärät jäävät selvästi alle tason, jolla olisi testatusti haitallisia vaikutuksia.

Moi toimii DNA:n verkossa, joka vahvasti noudattaa viranomaisten valvomia raja-arvoja. 5Geen käyttöönotto on siis varsin turvallista – ja helppoa! Voit tutkia sivuiltamme, miten reilua ja helppoa 5Geen käyttöönotto onkaan!

Säteilyä voi vähentää välttämällä mobiililaitteen välitöntä läheisyyttä

Jos kaikesta huolimatta haluat vähentää itseesi kohdistuvaa säteilyä, ainakin seuraavat kolme keinoa kannattaa ottaa käyttöön:

  1. Käytä hands-free-laitetta. Hands-freen käyttö, samoin kuin kaiutintoiminto, vähentää päähän ja kehoon kohdistuvaa säteilyä.
  2. Käytä hyvää kenttää. Laite säteilee huonossa kentässä, kuten suljetussa tilassa, enemmän kuin huonossa kentässä.
  3. Pidä puhelinta pöydällä yhteyttä jaettaessa. Kun älypuhelimella jakaa yhteyttä toiseen laitteeseen, kuten tietokoneelle, puhelin kannattaa taskun sijaan sijoittaa pöydälle.

Lue lisää 5Geestä:

5G-verkko eli 5Gee – seuraavan sukupolven mobiiliverkko

5G-laitteet esittelyssä

Etätyöt lisääntyy – samoin datan käyttö

Tagit: