14 touko Mysteerinen 6 euron liittymä – puhelinlaskut pienenivät puoleen

Onko puhelinlasku mahdollista pienentää puoleen nykyisestä? Rahatoimittaja Veera Saloheimo kirjoitti blogissaan, miten oli kilpailuttanut puhelinliittymänsä ja saanut laskunsa putoamaan jopa alle puoleen entisestä. Pian asiasta uutisoi myös Salkunrakentaja nettisivuillaan.

Mutta mistä oikein on kyse ja mikä tämä mysteerinen säästöjä tuova liittymä on? Moi siirtyi tutkimaan asiaa lähemmin.

Miten liittymän vaihdolla säästettiin?

Kirjoituksissa käy ilmi, että aiempi liittymäpaketti oli käyttäjälle huomattavan ylimitoitettu ja sisälsi paljon sellaista, mihin ei ollut tarvetta. Kuten käyttöön nähden liikaa dataa, puheaikaa ja tekstiviestejä. Suuri paketti oli myös suuren tarjontansa vuoksi hintava.

Blogissa kerrotaan, kuinka Saloheimo alkoi tarkastelemaan omaa puhelimen käyttöä viimeisen kuluneen puolen vuoden ajalta. Tarkastelusta selvisi, että puhelimen todellisen käytön perusteella liittymäksi riittäisikin aivan peruspaketti.

Saloheimo alkoi vertailla liittymiä ja löysi liittymän, jonka pohjahinta on kuussa 6 euroa: “Puhelujen ja viestien käytön mukaan lasku kohoaa maksimissaan 14 euroon.” Kuulostaa melkoiselta – vanhaan 28 euron liittymään nähden tämä tarpeita vastaava liittymä pienentää siis liittymäkuluja vähintään puoleen.

Miten liittymiä voi kilpailuttaa?

Miten sitten tietää, mikä on itselleen sopivin liittymä? Liittymien kilpailutus kannattaa tosiaan aloittaa edellä kuvatun tavoin tarkastelemalla omaa puhelimen käyttöä vanhoisa laskuista, esimerkiksi viimeisen kolmen kuukauden tai puolen vuoden ajalta. Paljon on käytetty dataa kuukaudessa? Paljon tulee puhuttua perinteisiä puheluita? Miten monta tekstiviestiä on lähetetty?

Kun oma käyttö on selvillä, on löydettävä liittymä, joka kattaa käytön mahdollisimman edullisesti. Monien eri operaattorien liittymäpakettien läpikäynti voi olla melkoinen urakka, joten onneksi tähän on tarjolla erilaisia apuvälineitä. Esimerkiksi Saloheimo oli kilpailutuksessaan käyttänyt Eurotarkka-sivuston puhelinliittymien vertailuun toimivaa työkalua.

Kun edullisin liittymä on löytynyt, itse liittymän vaihto on helppoa. Liittymän voi tilata operaattorin sivuilta ja operaattori hoitaa liittymän vaihdon sekä myös numeronsiirron puolestasi, mikäli haluat pitää vanhan numerosi.

Johtopäätökset tarkastelusta

Esimerkkikirjoitusten lähempi tarkastelu osoittaa, että liittymien kilpailutuksella voi todella säästää – vuositasolla jopa satoja euroja. Säästöihin pääsee käsiksi kolmen vaiheen kautta:

  1. Selvitä todellinen puhelimen käyttösi vanhoista laskuista
  2. Vertaa liittymiä
  3. Valitse vertailusta edullisin liittymä ja tilaa se netistä

Mutta mikä tämä mysteerinen, paljon puhututtava, säästöjä tuova liittymä sitten on? Sitä juttu ei paljasta.

Meillä on kuitenin vahva epäilys. Tai vertaa tästä itse. 😉

Psst. Moi päivitti liittymänsä keväällä 2023 – katso Moin uudet liittymäpaketit täältä. Päivitetty syksyllä 2023.

Lue aiheesta lisää:

Liittymän vaihto harkinnassa? Lue tämä muistilista ensin!

Järvisen perhe vaihtoi liittymät Moille – säästää nyt satasia

Moi kokemuksia – Asiakkaamme Perttu: ”Toista sataa euroa säästöä”

Moi kokemuksia – Asiakkaamme Sami: ”Moi Mobiili on hyvä, nopea ja luotettava”

Tagit: