30 marras Mitä järkeä: Laite alennuksesta ja puhelinlaskut käyttämättömästä datasta tai puheajasta?

Black Friday käynnisti joulukaupan ja laitemyynnin. Tästä alkaen aina jouluun saakka kaupat ovat täynnä aivan mahtavia tarjouksia, puhumattakaan joulun jälkeisistä alennusmyynneistä. Moni laite vaihtaa omistajaa ja osa päätyy pukinkonttiin. Ajateltiin vain täältä Moilta muistuttaa, ettei ostoshuumassakaan kannata maksaa turhasta. Jos hankit uusia simmin vaativia laitteita, anna pieni hetki ajatukselle aidoista tarpeistasi liittymälle. Kun laite on edullinen, ei ole mitään järkeä maksaa sitten tyhjästä siihen päälle kuukausi toisen perään. Sinne katoaa alennuksesta saatu hyöty!

Teimme tuossa syksyllä tutkimuksen, jossa selvisi, että suomalaiset maksavat turhasta, kun puhutaan kännyköiden ja muiden älylaitteiden datapaketeista. Kahdeksan kymmenestä kertoi, että heillä on rajaton datankäyttö matkapuhelinliittymässään. Suurin osa operaattoreista luonnollisesti veloittaa tällaisista rajattomista pakettiliittymistä enemmän kuin liittymistä, joissa datamäärää on rajoitettu.

Samaan aikaan meille selvisi, ettei suuria määriä dataa käytä kuin vain ihan pieni osa: suurkuluttajia on noin yksi kymmenestä. Eli moni maksaa turhasta datasta, ehkä tietämättään. Mun Moista voi aina tarkistaa oman datan tai puheminuuttien käytön ja näin maksat vain siitä mitä todellisuudessa käytät.

Ihanaa joulunodotusta ja hyviä ostoksia pukinkonttiin!

Moi taas, Ulla

Tagit: