Moin blogi.

Mobiilin tuoreimmat tuulet ja hauskimmat uudet jutut.

12 heinä

Rauman Kaupunginteatterin kapellimestari Perttu Suominen päätyi DNA:n verkossa toimivan Moin laajakaistaliittymään aikaisempien liittymäkokeilujen luomien kokemusten perusteella. ”Täällä länsirannikolla DNA:n verkko toimii parhaiten. Olen käyttänyt…

26 kesä

Nettinopeuden tärkein tekijä on saapuva liikenne Omnitele tuotti DNA:n tilauksesta tutkimuksen Suomen operaattorien nettinopeuksista eri puolilla Suomea (20. suurimmassa kaupungissa). Tutkimuksessa selvitettiin kuluttaja-asiakkaille myytävien,…

15 kesä

Moin uusissa edullisissa rajattoman datan liittymäpaketeissa puheluista ja tekstiviesteistä maksetaan vain, jos niitä käytetään ja silloinkin enintään neljä euroa kuussa. Puhelinta käytetään jatkuvasti yhä…

14 kesä

Monelle roaming (ja tarkemmin ottaen EU roaming) on jo tuttu käsite, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Mitä sillä puhelimella voi ulkomailla tehdä? Tuleeko lisälaskua…

5 kesä

Kolme vuotta eikä suotta! Moi selviytyi asiakkailtaan keräämänsä kevätkauden asiakastyytyväisyyskyselyn keskiarvon perusteella ”ysilinjalla”, eli viime vuoden tapaan kerättiin jälleen kerran pelkkiä yhdeksikköjä. Vastauksia saatiin…

29 touko

Suomessa on yli puoli miljoonaa kesämökkiä, joille monet suuntaavat heti kesäloman alettua. Osalle meistä mökki edustaa nyky-yhteiskunnan hektisyydestä irrottautumista ja se heille suotakoot, mutta…

21 touko

Joko perheessänne on käyty se keskustelu: lapselle ensimmäinen puhelin? Lapselle tämä voi olla tärkeä hetki, jota voisi hyvin verrata ajokortin saamiseen. Toki puhelinliittymät on…

30 huhti

Kolmegee, neljägee, viisgee, kuusg… mitä näitä nyt olikaan? Netissä liikkuvan datan määrä kasvaa jatkuvasti ja yhä useampi laite toimii nyt ja tulevaisuudessa verkossa etäohjauksen…

16 huhti

Tekstiviestit (tai tutummin tekstarit) mullistivat mobiiliviestinnän 90-luvulla, ja tulivat tunnetuksi edullisena ja yksinkertaisena viestintävälineenä. Se mahdollisti lyhyiden, 160 merkin mittaisten viestien lähettämisen helposti ilman…